Liikenteen päästöjen leikkaaminen herättää erimielisyyttä

2 min 23.2.2021 YLE Uutisluokka

Hallituksen kiire ja keinot vähentää liikenteen päästöjä ovat herättäneet ihmetystä juuri päättyneellä lausuntokierroksella. Päästövähennyskeinoja moititaan tehottomiksi, ja ne voivat nostaa polttoaineiden hintoja roimasti. Vaikutusarvioitakin arvostellaan puutteellisiksi.


Hallituksen suunnitelmassa käydään läpi keinoja, joilla liikenteen päästöt saataisiin puolitettua vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta.

Hallituksen suunnitelma liikenteen päästövähennyksistä keräsi huomattavan määrän näkemyksiä eri organisaatioilta ja myös yksittäisiltä kansalaisilta. Fossiilittoman liikenteen suunnitelman lausuntoaika päättyi viime viikon lopulla.

Ensi vaiheessa, eli jo tulevana keväänä, hallitus voisi päättää tuista ja monista muista keinoista, joilla esimerkiksi edesautetaan sähköautojen latausverkoston kasvua. Lisäksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta aiotaan kasvattaa. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet