Lintukoto-musikaalissa saavat äänen turvapaikanhakijat ja katupartiot

8.4.2016 YLE Uutisluokka

Helsinkiläisen Musiikkiteatteri Kapsäkin Lintukoto-musikaali on syntynyt suurten uutisten pohjalta. Ajankohtaismusikaalin aiheeksi nousivat maahanmuuttajat ja katupartiot.


Vielä vuoden alussa Lintukoto-musikaalin työryhmällä ei ollut hajuakaan, millainen esityksestä tulisi. Lähtökohtana oli, että musikaali tehdään tammikuun uutistarjonnan pohjalta. Silloin esillä oli isosti katupartiot.


Musikaalin pohjana on neljän hyvin erilaisen ihmisen tarinat. Musikaalin päähenkilöinä on sekä maahaanmuuttajia, että maahanmuuton vastustajia. Tekijät halusivat antaa äänen eri näkökantojen edustajille.


- Halusin tehdä käsikirjoituksen siten, että tulisi ymmärrettäväksi, mistä ihmisten huoli syntyy. Mistä tämä kaikki paha kumpuaa? Mihin kaikki hyvä häviää meistä, kertoo musikaalin kirjoittaja Eppu Nuotio.

Musikaalin on säveltänyt Jukka Nykänen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet