Lukeminen ei maistu nuorille

2 min 12.10.2016 YLE Uutisluokka

Yläkoululaiset pärjäävät joka vuosi heikommin lukutesteissä. Tulokset ovat menneet heikompaan suuntaan jo kymmenen vuotta.


Joka kymmenennen nuoren lukutaito on PISA-tutkimusten mukaan huono. Pojilla tulos on keskimäärin vielä heikompi. Nuoret lukevat yhä vähemmän, kun aika kuluu muihin asioihin, kuten harrastuksiin ja viihteen kuluttamiseen. Yksi suuri syy lukemisen vähenemiseen on se, että vanhemmat lakkaavat lukemasta lapsille siinä vaiheessa kun lapsi oppii lukemaan. Kotoa ei opi lukemisen mallia, kun perheessä ei rauhoituta yhdessä kirjojen ääreen.

 

Kun ei lue, sanavarasto ei kasva. Oppimiseen jää aukkoja ja luetun ymmärtäminen on vaikeampaa. Tämä heikentää onnistumista jopa matematiikan sanallisissa tehtävissä. Tutkimusten mukaan kirjoja lukeva teini osaa 70 000 sanaa, kun taas nuori joka ei lue, osaa 15 000 sanaa.

 

Hidas tai puutteellinen lukeminen vaikuttaa suoraan koulumenestykseen, mahdollisesti myös elämään peruskoulun jälkeen.

 

– Kuinka paljon se rajaa mahdollisuuksia jatko-opiskelupaikkaan näiltä nuorilta, joilla on heikko lukutaito, pohtii erityisopettaja Tiina Vitka Kokkolan Kiviniityn yläkoulusta.

 

Kiviniityn koulussa lukuintoa on yritetty herätellä lukuhetkellä. Oppilaat lukevat itse tai opettaja lukee heille vartin ajan. Lukemisesta yritetään näin tehdä rutiini.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet