Lukiolaiset Jeremiah Allred ja Eemil Lähteenmäki: "Voi olla, että tulevaisuudessa tehdään robottien kanssa töitä"

2 min 14.1.2019 YLE Uutisluokka

Riihimäellä  koululaiset kilpailevat robotiikka-osaamisen Suomen ja Euroopan mestaruudesta. Riihimäellä on otettu vakavasti viesti robotiikkaosaajien pulasta.


Robotiikkataidoille on tulevaisuudessa tarvetta, sillä robotiikan osaajista on Suomessa huutava pula jo nyt.

– Kokonaisuutena tarve on yli 50 000 uutta ihmistä vuoteen 2021 mennessä. Näistä osaajista suurin yksittäinen osaamistarve liittyy digitalisaatioon ja teknologiaosaamiseen. Automaatio ja robotiikka ovat tässä keskeisessä roolissa. Erityisesti valmistavassa teollisuudessa tarvitaan hyvin paljon automatiikan ja robotiikan osaamista, sanoo Laura Juvonen Teknologiateollisuus ry:stä.

Riihimäki on Suomessa edelläkävijä robotiikan opettamisessa. Sivistysjohtaja Esa Santakallion mukaan kaupungin tavoitteena on saada aikaan järjestelmällinen robotiikan koulutuspolku, joka jatkuu varhaiskasvatuksesta korkeakoulu-asteelle saakka.

– Olen valinnut robotiikkakurssin, koska siinä tulee hyvin esiin tosi monia hyödyllisiä taitoja: yhteistyötaidot, ongelmanratkaisu ja luova ajattelu ja tykkään siitä tosi paljon, kertoo lukiolainen Eemil Lähteenmäki omaa innostustaa robotiikkaan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet