Maahanmuuttajanuoret oppivat suomenkielen hyvin

7.4.2016 YLE Uutisluokka

Maahanmuuttajataustaiset nuoret oppivat uuden selvityksen mukaan suomen kielen pääsääntöisesti hyvin. Oppilaiden erilaiset taustat pitäisi kuitenkin huomioida kieltenopetuksessa entistä paremmin, sillä esimerkiksi nuoren perhetausta ja aiempi koulutus vaikuttavat suomen oppimiseen.


Kansallinen koulutuksen arviointikeskus selvitti vuosi sitten suomea toisena kielenään opiskelleiden yhdeksäsluokkalaisten osaamista. Maaseutumaisten kuntien oppilaiden kokonaisosaaminen todettiin heikommaksi kuin kaupunkimaisten kuntien.

Pääkaupunkiseudulla 85 prosenttia oppilaista ylsi hyvän osaamisen tasolle tai ylitti sen. Muualla vastaava prosenttiluku oli 78. Parhaiten arvioinnissa pärjäsivät vironkieliset sekä venäjän-, kiinan- ja englanninkieliset oppilaat koulunkäyntiajasta riippumatta.

Kaikkiaan arviointiin otettiin runsaat 1 500 oppilasta 242 koulusta eri puolilta maata. Puolet oppilaista oli opiskellut koko perusopetuksen Suomessa ja puolet oppilaista opiskeli pääkaupunkiseudulla.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet