Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Merijää voi kadota tulevaisuudessa Suomenlahdelta

11.2.2019

Ilmastonmuutoksen vuoksi jää saattaa kadota eteläisimmiltä merialueilta jopa kokonaan 50 vuodessa. Myös  pohjoisimmalla Perämerellä talvikalastajat ovat jo huomanneet, että jäätalvi on lyhentynyt useita viikkoja.  

Merijää on hiljattain luokiteltu vaarantuneeksi luontotyypiksi Suomessa. Sitä tutkittiin ensimmäistä kertaa osana suurta luontotyyppien uhanalaisuusselvitystä. Suomen merialueiden jäätalven pituutta seurattiin 1970-luvulta 2010-luvulle saakka.

Pohjoisessa ilmastonmuutoksen vaikutus merijäähän on pienempi kuin etelässä. Esimerkiksi Kemin Ajoksen mittauspisteessä jäätalvi on lyhentynyt noin 190 vuorokaudesta reiluun 150 vuorokauteen 70-luvun jälkeen. Jään häviäminen eteläisiltä merialueilta tarkoittaisi hankalia aikoja esimerkiksi itämerennorpalle, joka tarvitsee jäätä lisääntyäkseen.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.