Miehet naljailevat avoimesti toistensa lihavuudesta

2 min 9.11.2017 YLE Uutisluokka

Valtaosa miehistä on tyytymättömiä painoonsa, kertoo Ylen Vaakakapina-nettisivuston Taloustutkimuksella teettämä kysely. Miehet myös loukkaantuvat, jos heidän painoaan kommentoidaan. Kävimme Helsingissä paloasemalla kysymässä, mitä palomiehet painonpudotuksesta arvelevat.

 

Ylen Vaakakapina selvitti miesten kokemuksia ylipainosta ja painonhallinnasta. Yli puolet vastaajista kertoi, että ylipainoa on kommentoitu pilkallisesti.

 

Eniten painoon liittyvää naljailua miehille tulee heidän miespuolisilta kavereiltaan. Kyselyn mukaan avoin ulkonäön kommentointi on yleistä ja jatkuvaa. Tyypillistä on kuittailla painosta pukuhuoneessa treenin jälkeen.

 

Miesten kulttuuriin kuuluu, että omaa naljailusta johtuvaa mielipahaa ei saa näyttää. Siihen pitäisi osata suhtautua leikkimielellä. Tutkimus kuitenkin paljastaa, että arvostelu satuttaa myös miehiä. Kuittailun kohde voi tuntea epävarmuutta, masennusta, aggressiota ja hyväksynnän puutetta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet