Mikromuoveja on vesistöissä kaikkialla Suomessa

2 min 26.8.2020 YLE Uutisluokka

Suomen ympäristökeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimushanke paljastaa uutta tietoa mikromuoveista. Mikromuoveja esiintyy kaikkialla Suomen vesistöissä ja niiden kaloissa, simpukoissa ja pohjaeläimissä. 

Kalojen mikromuovimäärissä oli tutkimustulosten mukaan suuria eroja eri kalalajien välillä ja alueellisesti. Avomeren silakasta, kilohailista ja kolmipiikistä löytyi hyvin vähän muovia, alle yhdestä prosentista tutkituista kaloista.

Useammin tai enemmän mikromuoveja oli Suomen rannikon ahvenessa, salakassa ja kolmipiikissä sekä Kallaveden ahvenessa ja muikussa. Rannikon kaloista noin 9 prosenttia oli sellaisia, joissa oli muovia. Kallaveden muikuista joka neljäs oli syönyt muovia, ja ahvenista 17 prosenttia.

– Joissain kaloissa ei ollut muovia lainkaan, joissain oli paljon. Hajonta on suurta yksilöiden välillä. Kalaa syödessään asiaa ei kannata miettiä. Kala on terveellistä, löydetyt mikromuovimäärät eivät sitä muuta. Suuri osa suolesta tai vatsasta löytyvistä mikromuoveista tulee todennäköisesti luonnollista tietä ulos, sanoo tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet