Miksi samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa?

2 min 24.4.2019 YLE Uutisluokka

Tutkijat löytävät ilmastoasenteiden taustalta psykologiaa. Esimerkiksi poliittinen oikeisto on herkempi kieltämään ilmastonmuutoksen olemassaolon.

Eduskuntavaaleissa kysymys ilmastonmuutoksesta läpäisi ensi kertaa kunnolla myös politiikan.

– Ilmastokysymyksestä muodostui vahvasti identiteetteihin vaikuttava tekijä. Puolueet ja ehdokkaat profiloivat itseään sen kautta, mikä heidän näkemyksensä ilmastotoimien kiireellisyydestä on, sanoo ympäristötutkija Panu Pihkala Helsingin yliopistosta.

Ilmastoasioilla kampanjoivat erityisesti vasemmistopuolueet. Oikeistolaisesti ja konservatiivisesti ajattelevissa puolueissa haluttomuutta ilmastotekoihin oli enemmän, mutta käytännössä vain yksi puolue – perussuomalaiset – vältti niihin sitoutumista.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet