Monet maat alkavat purkaa varoen koronarajoituksia

5 min 29.4.2020 YLE Uutisluokka

Saksassa ja Italiassa avataan tehtaita, ja Kiinassa lapset ovat palanneet kouluihin kolmen kuukauden tauon jälkeen.  Maailma on kuitenkin varpaillaan, sillä kaikkialla pelätään toista korona-aaltoa. 

 
Pahasti koronasta kärsinyt Italia ilmoitti höllentävänsä eristystoimia ensi viikosta alkaen. Esimerkiksi tehtaat aloittavat työnsä, puistot avataan ja pienimuotoisa hautajaistilaisuuksia sallitaan.

Kiinan Pekingissä ja Shanghaissa oppilaat palasivat pulpetteihinsa kolmen kuukauden tauon jälkeen. Maan viranomaisten mukaan kaikki koronapotilaat olisi jo kotiutettu Wuhanin miljoonakaupungissa, josta pandemian arvioidaan lähteneen liikkeelle. 


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet