Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Moskovassa pidätettiin yli 700 ihmistä korruptionvastaisissa mielenosoituksissa

28.3.2017

Venäjällä poliisi on pidättänyt maan merkittävimmän oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin. Navalnyi järjesti eri puolilla maata korruptionvastaisia mielenosoituksia, joihin osallistui kymmeniätuhansia ihmisiä.


Aleksei Navalnyi on venäläinen oppositioaktivisti. Hän on järjestänyt useita mielenosoituksia poliittista korruptiota vastaan. Navalnyi on tunnetuin venäläinen poliittinen bloggaaja. Hän hyödyntää sosiaalista mediaa mielenosoitusten järjestämisessä.


Sunnuntaina tuhansia ihmisiä oli kerääntynyt vastustamaan korruptiota Moskovassa. Poliisi ei ollut myöntänyt lupaa mielenosoitukselle ja alkoi pidättää osallistujia. Poliisin tietojen mukaan pidätettyjä oli noin 200. Venäläismediat kuitenkin kertoivat pidätettyjen määräksi yli 600 henkeä. Mielenosoituksia järjestettiin ympäri Venäjää 80 kaupungissa ja kymmeniä ihmisiä on vangittu myös muualla kuin Moskovassa.


Korruptio on pitkään ollut iso ongelma Venäjällä. Ihmiset ovat alkaneet osallistua sen vastaisiin mielenosoituksiin yhä enemmän, eivätkä he enää välitä siitä, että poliisi ei myönnä lupia mielenosoitusten järjestämiseen.


Navalnyi aikoo asettua seuraavissa presidentinvaaleissa Putinin vastaehdokkaaksi. On kuitenkin epäselvää, saako Navalnyi osallistua vaaleihin, sillä hänellä on rikostuomiot kavalluksesta ja petoksesta. Länsimaissa on arveltu, että tuomiot ovat poliittisia, eli ne on annettu siksi ettei Navalnyi voisi asettua ehdolle vaaleissa.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.