Muovi verolle ja jätteestä bisnestä – EU taisteluun muovivuorten pienentämiseksi

3 min 18.1.2018 YLE Uutisluokka

EU ehdottaa toimenpiteitä muovijäteongelman ratkaisemiseksi. Komissio esittää kierrätystavoitteiden nostamista ja harkitsee kertakäyttötuotteiden kieltoa, jotta muovijätteen määrää saataisiin vähennettyä. Muovijäteongelma on pahentunut, kun sen vienti pois Euroopasta on entistä hankalampaa.

 

Muovijätettä on tähän saakka viety Kiinaan. Vuoden vaihteessa Kiina kuitenkin kielsi jätteen tuonnin maahan.

 

Nyt EU-komissio haluaa, että vuoteen 2030 mennessä kaikki muovi olisi kierrätyskelpoista. Tällä hetkellä muovijätteen arvosta vain 5 prosenttia hyödynnetään kierrättämällä. Loput menee kaatopaikoille tai jätteenpolttoon. Arvioiden mukaan näin hukataan 70-105 miljardia euroa vuodessa.

 

 - Jos onnistumme luomaan hyvin toimivat markkinat muovijätteelle, se on iso saavutus, sanoi komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen Ylen ja muutaman muun eurooppalaisen tiedotusvälineen yhteishaastattelussa.

 

Harkinnassa on myös kertakäyttötuotteiden kieltäminen sekä kaikille EU-maille yhteinen muovivero.

 

EU-maat tuottavat vuosittain noin 26 miljoonaa tonnia muovijätettä, josta arviolta miljoona tonnia päätyy meriin.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet