Mutavyöry hautasi alleen kaupunginosia Kolumbiassa

2 min 5.4.2017 YLE Uutisluokka

Etelä-Amerikassa, Kolumbiassa satoja ihmisiä on kuollut tuhoisissa mutavyöryissä. Myös loukkaantuneita ja kadoksissa olevia on niin ikään satoja. Mutavyöryt ovat seurausta viikonlopun rankkasateista, joiden nostattamat vesimassat pyyhkäisivät pienen Mocoan kaupungin yli.

 

Ainakin 254 arvioidaan kuolleen onnettomuudessa. Noin 200 ihmisen uskotaan yhä olevan kateissa. Uhriluku on kasvanut pelastustoimien edetessä.


Tapahtumat alkoivat vähän ennen puoltayötä, kun alueella alkoi poikkeuksellisen kova rankkasade. Se sai hetkessä kolme jokea tulvimaan. Mutavyöry tapahtui yöllä, joten moni nukkumassa ollut ei ehtinyt pelastautua. Maanvyöry vei mukanaan taloja, autoja, siltoja ja puita, ja hautasi alleen kokonaisia kaupunginosia.


Sähköt ovat olleet poikki, minkä vuoksi pelastustoimet jouduttiin yöllä keskeyttämään. Paikallinen sairaala on ruuhkautunut ja lääkintätarpeista on pulaa. Kolumbian Punainen risti yrittää etsiä kadonneita. Alueelle on lähetetty 1 100 sotilasta auttamaan etsinnöissä. Ihmisiä on onnistuttu pelastamaan ilmateitse.


Mocoassa on noin 40 000 asukasta. Vuoristoisella alueella sijaitseva kaupunki on Putumayon maakunnan pääkaupunki. Tuhoalue sijaitsee Amazonin sademetsäalueella.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet