Muuttoliike tuo kaupunkeihin menestyviä nuoria

30.3.2016 YLE Uutisluokka

Muuttoliike tuo suurimpiin kaupunkeihin vähävaraisia nuoria, mutta heidän koulutus ja terveys on paremmalla tolalla kuin kaupungeissa varttuneilla. Syntyperäiset kaupunkilaiset jäävät tulijoita helpommin pelkän peruskoulun varaan.


Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Turun yliopiston tekemä tutkimus (1987 syntyneiden nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen riskitekijät kuusikkokunnissa) osoittaa, että kaupunkeihin nuoruudessa muuttaneilla oli parempi koulutus kuin kanta-asukasnuorilla. Koulutus, tai pikemminkin sen puute, näkyi puolestaan selvästi mielenterveysongelmina ja rikollisuutena.


Esimerkiksi Oulussa syntyneet jäävät selvästi kaupunkiin muuttaneita useammin peruskoulun varaan. Sama ero näkyy myös korkeakoulututkinnoissa, tulijoiden eduksi. Turku on opiskelijakaupunki selvästi enemmän muuttajille kuin syntyperäisille.


THL:n erikoistutkija Tiina Ristikari pitää peruspalvelujen heikkoutta suurimpana syynä siihen, miksi kaupunkien syntyperäiset syrjäytyvät helpommin kuin kaupunkeihin muuttaneet nuoret. Ristikarin mukaan syrjäytyminen alkaa jo lapsuudessa. Jos vanhemmilla on ongelmia, joihin nämä eivät saa apua, lapsikin joutuu syrjäytymisvaaraan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet