Näin hallituskausi on näkynyt suomalaisten arjessa

3 min 3.9.2018 YLE Uutisluokka

Kuluvan hallituskauden pääteemoja ovat olleet työllisyyden ja kilpailukyvyn parantaminen. Yle Uutiset kysyi kolmelta kotitaloudelta, miten hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heidän lompakkoonsa?

Hallituskauden tavoitteena on ollut, että työn tekeminen olisi kannattavaa. Työn verotusta on kevennetty pieni- ja keskituloisia painottaen. Toisaalta maksukorotukset ovat vieneet käteen jäävää tuloa.

Meneillään olevaa vaalikautta ovat leimanneet työllisyystoimet. Tällä hallituskaudella työllisyyslukuja on saatu hilattua ylöspäin, mutta työllisyystoimet ovat aiheuttaneet suurta eripuraa, etenkin paljon parjattu aktiivimalli.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet