Nälänhätä uhkaa miljoonia

2 min 27.2.2017 YLE Uutisluokka

YK varoittaa, että jopa 20 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä Afrikassa ja Jemenissä. Maailmanjärjestö patistaa kansainvälistä yhteisöä kiireesti rahoittamaan apuohjelmia, jotta nälänhätäkatastrofi vältettäisiin. Osaan Etelä-Sudania on jo julistettu nälänhätä.


YK varoittaa nälänhädän uhkaavan neljää maata: Etelä-Sudania, Nigeriaa, Somaliaa ja Jemeniä. YK:n mukaan parikymmentä miljoona ihmistä kärsii jo aliravitsemuksesta. Sen mukaan nälänhätäkatastrofi on muutaman kuukauden päässä ilman kansainvälisen yhteisön kiireellistä apua.

Nälänhätäuhan alla olevaa neljää maata yhdistävät pitkään jatkuneet konfliktit ja sodat.

- Nämä konfliktit ovat valtaosin ihmisen aiheuttamia. Lapsia kuolee ihmisten aiheuttamien katastrofien vuoksi. Tämä kaikki vuonna 2017. Se on häpeällistä, sanoo Unicefin tiedottaja Marixie Mercado.

Esimerkiksi Etelä-Sudanissa ruoka-avun perille menoa vaikeuttavat sisällissodan lisäksi huonot kulkuyhteydet. Lisäksi avustusjärjestöjä vastaan on hyökätty sekä hallituksen että kapinallisten riveistä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet