Nukkuvien puolue kerää eduskuntavaaleissa yli miljoona ääntä

2 min 9.4.2019 YLE Uutisluokka

Vilkkaasta ennakkoäänestyksestä huolimatta noin kolmannes äänioikeutetuista jättää jälleen äänestämättä. Vaalitutkija arvioi, että äänestysaktiivisuus voi nousta viime vaaleista muutamalla prosenttiyksiköllä. 


 

14. huhtikuuta pidettävissä eduskuntavaaleissa on äänioikeutettuja noin 4,5 miljoonaa. Heistä “nukkuvien puolueen” kannattajia eli äänestämisen väliin jättäviä kansalaisia on jälleen runsas miljoona, mikäli suomalaiset äänestävät suurin piirtein samoin kuin neljä vuotta sitten.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Suomessa äänestäneiden äänestysprosentti oli 70,1. Pohjoissavolaisen Kaavin äänestysaktiivisuus jäi Manner-Suomen alhaisimmaksi, vain 59,1 prosenttiin. Viime vaalien innokkaimmat äänestäjät löytyivät Kauniaisista, jossa 84,7 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. 

Ylen vaalilähetysten pitkäaikainen asiantuntija, vaalitutkija Sami Borg jakaa kansalaiset velvollisuusäänestäjiin ja vaikuttamisesta kiinnostuneisiin äänestäjiin.

– Jos jompikumpi näistä puuttuu, erityisesti tuo velvollisuudentunto, ihminen jättää silloin usein äänestämättä, Borg sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet