Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Nuoret miehet entistä kiinnostuneempia kasvimaan hoidosta

28.3.2017

Nuoret miehet entistä kiinnostuneempia kasvimaan hoidosta

Yhä useammassa taloyhtiössä kaavaillaan asukkaiden yhteistä puutarhaa. Kasvipenkit kiinnostavat etenkin nuoria, jotka asuvat usein pienissä kerrostaloasunnoissa. Ja miehetkin alkavat innostua yrttien ja chilien kasvattamisesta.


Puutarhanhoitoa ei yleensä ajatella nuorten kaupunkilaisten, etenkään miesten puuhana. Puutarhaliiton teettämän kyselyn mukaan kiinnostus viherpeukalointiin on selvässä kasvussa ja erityisesti nuorten miesten keskuudessa.


Nuoret ovat kiinnostuneita erityisesti hyötykasveista joita voi käyttää ruoanlaitossa, kuten chileistä ja yrteistä. Tämä on osittain seurausta siitä, että kasvisruoan suosio kasvaa ja ihmiset haluavat kokeilla uusia makuja. Hyötykasveja on saatavilla paitsi luonnosta, myös kaupungissa villinä.


Omin päin kukaan ei voi perustaa viljelmiä kerrostalon sisäpihalle. Taloyhtiö päättää hallituksen kokouksessa siitä, mitä pihalla saa tehdä. Taloyhtiö voi esimerkiksi teettää ulkopuolisella palveluntarjoajalla suunnitelman pihapuutarhasta, tai hankkia mullat ja kalusteet asukkaiden käyttöön.


Oman puutarhan hoito voi edistää terveyttä ja painonhallintaa monella tavalla, sillä työskentely puutarhassa on samalla liikuntaa. Jo vartin päivittäinen oleskelu ja puuhaaminen nostaa kuntoa ja laskee verenpainetta.

Kirjaudu Tripletiin

Kirjaudu sisään Tripletiin, niin näet tähän artikkeliin liittyvät tehtävät.

Eikö sinulla ole vielä tunnuksia? Rekisteröityminen Tripletiin on ilmaista ja vie vain hetken.

Triplet on toistaiseksi vain opettajille suunnattu palvelu.
Pyydämme, ettette ohjeista oppilaita kirjautumaan palveluun omilla tunnuksillaan.