Nuori kirkkovaltuutettu Susanna Rinne haluaa kirkon kuuluvan kaikille

2 min 21.11.2018 YLE Uutisluokka

Seurakuntavaalien äänestysinto jäi alhaisemmaksi kuin neljä vuotta sitten. Vaaleissa äänesti hieman yli 14 prosenttia äänioikeutetuista. Nuorten äänestysinto laski, mutta nuoria tuli myös valituksi kirkkovaltuustoihin.


Vantaalainen teologian opiskelija Susanna Rinne, 24, tuli valituksi Vantaan seurakuntayhtymän kirkkovaltuustoon ja Tikkurilan seurakuntaneuvostoon. Rinne haluaa kehittää kirkkoa siihen suuntaan, että se ottaisi enemmän vastuuta ympäristöstään.

– Toivon, että kirkosta tulisi entistä enemmän paikka, jossa kaikki haluaisivat olla mukana. Kirkko kuuluu kaikille. Kaikki saavat tulla kirkkoon sellaisina kuin ovat ja esimerkiksi kaikki saadaan vihkiä kirkossa. Nämä ovat minulle tärkeitä asioita, sanoo Rinne.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan seurakuntavaalien ehdokkaista alle 30-vuotiaita oli 6 prosenttia ja valituiksi tulleista 6,4 prosenttia.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet