Nuoria työkyvyttömyyseläkeläisiä on yhä enemmän

2 min 24.10.2017 YLE Uutisluokka

Nuorten osuus työkyvyttömyyseläkeläisistä kasvaa. Nuoria ajaa eläkkeelle sekä lapsuudesta saakka seuranneet sairaudet että mielenterveysongelmat. Kun työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään entistä varhemmin, toimeentulo jää niukaksi.


Vuonna 2016 Suomessa asui 211 000 työkyvyttömyyseläkkeen saajaa. Heistä 15 000 on alle 30-vuotiaita ja 45 000 alle 45-vuotiaita.

– Sairausperusteisia toimeentuloturvaetuuksia eli työkyvyttömyyseläkettä, sairauspäivärahaa tai kuntoutusrahaa saaneiden nuorten osuus on kahdessa vuosikymmenessä tuplaantunut, sanoo Kelan tutkimustiimin päällikkö Karoliina Koskenvuo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet