Nurmijärveläiset surevat tuhopoltoissa palaneita koulujaan

1 min 30.10.2019 YLE Uutisluokka

Nurmijärveläiset ovat tyrmistyneitä kahdesta koulupalosta. Poliisi epäilee molempia tulipaloja tahallaan sytytetyiksi. 

Poliisi tutkii Nurmijärven Lepsämän ja Valkjärven koulujen paloja törkeinä tuhotöinä eikä sulje pois mahdollisuutta, että niiden takana olisi sama tekijä.

Sivistysjohtaja Tiina Hirvosen mukaan kouluille on järjestetty kriisiapua. Lisäksi oppilasterveydenhuollon henkilöstöä on molemmilla kouluilla opetushenkilöstön apuna. Nurmijärven kunta on lisännyt vartiointia kiinteistöjensä ympärillä.

– Kyllä se koulu niin rakas on, että kun sen kuuli, niin itku pääsi. Tämä on ollut kaikille kyläläisille iso juttu eikä vähiten siksi, että me aikoinamme taistelimme tämän koulun säilyttämiseksi. Koulu oli asia joka yhdisti kyläläiset,  kertoo Jukka Salmi.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet