Oikeusministeri Häkkänen kiirehtii tiedustelulakia

2 min 18.1.2018 YLE Uutisluokka

Oikeusministeri Antti Häkkänen esittää, että Suomen tiedustelulait säädetään kiireellisesti. Tiedustelulait vaativat perustuslain muuttamista, koska kirjeiden ja viestien salaisuutta avataan. Oikeusministeri perustelee kiirehtimistä kansallisella turvallisuudella.


Tällä hetkellä luottamuksellisen viestin salaisuus, eli niin sanottu kirjesalaisuus voidaan purkaa vain, jos on kyse esimerkiksi oikeudenkäynnistä tai rikostutkinnasta.

 

Perustuslain muutos antaisi viranomaisille huomattavasti laajemmat valtuudet kerätä tietoja yksityishenkilöiden viestinnästä. Muutosta perustellaan kasvavalla terrorismin uhalla. Lakimuutoksen vastustajat pelkäävät ihmisten yksityisyydensuojan heikentyvän.

 

Lainsäädännön arviointineuvoston mielestä lakiuudistusta pitäisi täsmentää ja laajentaa. Neuvoston kaipaa hallitukselta parempaa kuvausta siitä, millaisia hyötyjä ja vaikutuksia lakimuutoksella olisi, erityisesti yksityishenkilöiden osalta.

 

Esitys tarvitsee oppositiossa olevan SDP:n kannatuksen. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sanonut, että puolue ottaa asiaan kantaa vasta kun lakiesityksen koko sisältö tulee hallitukselta eduskuntaan arvioitavaksi. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet