Oscarit jaettu: Parhaan elokuvan palkinto Moonlightille

2 min 1.3.2017 YLE Uutisluokka

Oscar-gaala jää historiaan poikkeuksellisesta sekoilusta. Parhaan elokuvan Oscarin saajaksi julistettiin ensin väärä elokuva. Oikea pääpalkinto kuului elokuvalle Moonlight.


Jakotilaisuudessa tapahtui virhe, kun palkintoa jakaneet Warren Beatty ja Faye Dunaway julistivat aluksi voittajaksi La La Land -elokuvan. Väärät voittajat ehtivät jo nousta lavalle pitämään kiitospuheitaan, kun sekaannus selvitettiin ja Moonlight-elokuvan tekijät saivat palkinnon.

Moonlight sai yhteensä kolme Oscaria. Parhaan elokuvan palkinnon lisäksi sille myönnettiin Oscar parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.

Musikaalielokuva La La Land oli gaalan ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta se ei kahminut palkintoja odotettuun tahtiin. Elokuvalla oli peräti 14 ehdokkuutta, mutta se hävisi useassa kategoriassa muille elokuville. La La Land keräsi silti gaalan suurimman palkintosaaliin, yhteensä kuusi Oscaria.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet