Paavo Väyrynen perustaa oman puolueen

3 min 8.2.2016 YLE Uutisluokka

Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo perustaa uuden puolueen. Väyrysen mukaan perustettavan puolueen tärkein tehtävä olisi irrottaa Suomi euroalueesta. Väyrynen suunnittelee paluuta eduskuntaan tällä vaalikaudella.


Paavo Väyrysen perustaman uuden puolueen nimi on Kansalaispuolue ry (Medborgarpartiet r.f.). Suomessa kuka tahansa voi perustaa puolueen, jos saa kerättyä kannattajakortin 5 000 ihmiseltä. Politiikantutkijan mukaan Väyrysellä on joitain tuhansia uskollisia kannattajia.

 

Väyrynen on sanonut julkisuudessa, että hän ei kykene Keskustapuolueessa vaikuttamaan tarpeeksi asioihin. Perustamalla oman puolueen hän saa päättää sen asioista, mutta ottaa samalla riskin, sillä pienen puolueen on vaikeampaa vaikuttaa politiikkaan.


Väyrysen mukaan tulevan puolueensa tärkein tehtävä on irroittaa Suomi euroalueesta. Tämä tarkoittaa sitä että Suomi ottaisi jälleen käyttöön oman valuutan. Väyrynen on esittänyt EU-kriittisiä väitteitä siitä lähtien, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi 1994. Hänen mukaansa euroon kuuluminen on iso syy sille, että Suomessa on tällä hetkellä heikko taloustilanne.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet