Paikannuslaite kertoo, missä hoitaja sijaitsee - älysairaalat hämmentävät viranomaisia ja hoitoalaa

2 min 4.2.2016 YLE Uutisluokka

Älytekniikka tulee nyt sairaaloihin.  Arviolta jo kahdessakymmenessä suomalaisessa terveydenhoitolaitoksessa on henkilökunnan, potilaiden ja laitteiden seurantaan soveltuva laitteisto. Tietosuojavaltuutetun mukaan potilaita ei pitäisi kohdella kuin tavaravirtoja.


Sairaaloissa käytettäviä paikannusjärjestelmiä markkinoidaan sillä, että ne tehostavat sairaanhoitoa ja laitteiden käyttöä. Ohjelmisto tietää sairaalalaitteisiin kiinnitettyjen tai henkilökunnalle annettujen tägien perusteella, missä laitteet ja henkilökunta kulloinkin sijaitsevat.

Tietosuojavaltuutetun mielestä eettisten ja juridisten asioiden arviointi on erityisen tärkeää, kun kyseessä ovat veronmaksajien rahat. Järjestelmien valmistajille julkisen sairaanhoidon palveluntarjoajaksi pääseminen on lottovoitto. Markkinat ovat olleet melko suljetut, mutta rahaa liikkuu miljardeja. Hoitoalan järjestö Tehy suhtautuu ilmiöön varauksella. Tehy on 160 000 terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisen etujärjestö. Tehyn mukaan paikannusjärjestelmistä ei ole käyty keskustelua eikä yt-neuvotteluja, joita tällainen muutos vaatisi. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet