Pakolaiset ovat tervetullut työvoimareservi Saksalle

2 min 14.12.2015 YLE Uutisluokka

Pelkästään Saksaan on tänä vuonna saapunut jo miljoona turvapaikanhakijaa. Pakolaisten kotouttamiseen tarvitaan paljon lisäresursseja. Silti Saksan elinkeinoelämä pitää turvapaikanhakijoita mahdollisuutena, koska Saksan kantaväestö vanhenee ja tulijat ovat nuoria. 


Tämän viikon tiistaina Saksassa ylitettiin miljoonan turvapaikanhakijan rajapyykki tälle vuodelle. Tämä tarkoittaa, että turvapaikanhakijoita on saapunut maahan tänä vuonna neljä kertaa enemmän kuin vuonna 2014. Pelkästään marraskuussa Saksaan saapui 206 101 uutta turvapaikanhakijaa. 

Saksan työllisyystilanne on parempi kuin 26 vuoteen. Saksan elinkeinoelämä toivoo saavansa pakolaisista uutta työvoimaa samaan aikaan kun kantaväestö vanhenee. Saksan julkisessa keskustelussa on puhuttu paljon siitä, miten turkkilaisen vierastyövoiman kotouttaminen osittain epäonnistui 60- ja 70-luvuilla. Niitä virheitä ei haluta toistaa. 

Turkkilaisia alkoi muuttaa suurina joukkoina Saksaan vuodesta 1961 lähtien, jolloin Turkki ja Länsi-Saksa solmivat työvoiman rekrytointisopimuksen. Turkin valtion taka-ajatuksena oli tarjota pääosin työttömille nuorille miehille tuntumaa teollisuustyöhön ja saada ainakin osalle heistä ammattikoulutusta. Saksa irtisanoi rekrytointisopimuksen vuonna 1973 maan ajauduttua talousvaikeuksiin ja työttömyyden alkaessa kasvaa. 

Osa Saksassa olleista noin 700 000:sta turkkilaisesta palasi kotimaahansa, mutta vieläkin useammat halusivat jäädä, vaikka edessä odotti lähes varma työttömyys. Töitä ei olisi ollut tarjolla Turkissakaan, sillä maan väkiluku oli rajussa kasvussa. Nyt Saksassa on turkkilaistaustaisia jo 3 miljoonaa ja 44% heistä elää köyhyysrajan tuntumassa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet