Pakolaiskriisi kärjistyy Itävallassa - maan suunnittelema aita olisi poikkeuksellinen

2 min 29.10.2015 YLE Uutisluokka

Euroopan pakolaiskriisi on johtamassa raja-aitojen pystyttämiseen Schengen-maiden välille. Itävallan sisäministeri on ilmoittanut, että Itävalta rakentaa aidan Slovenian rajalle. Tarkoituksena on saada turvapaikanhakijoiden maahantulo hallintaan.

Schengen-alue tarkoittaa sopimukseen perustuvaa aluetta, jossa ihmisten vapaa liikkuvuus taataan. Schengen-alueella rajatarkastukset on sovitusti poistettu.


Schengen-alue ja sen ulkopuolisten EU-maiden kanssa tehtävä Schengen-yhteistyö perustuvat vuonna 1985 tehtyyn Schengenin sopimukseen. Silloin Ranska, Saksa, Belgia, Luxemburg ja Alankomaat päättivät perustaa keskenään alueen ilman sisäisiä rajoja. Sittemmin alue on laajentunut, ja nykyään se kattaa lähes koko EU:n. Schengen-alueeseen kuuluvat perustajamaiden lisäksi Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekki, Unkari ja Viro. Myös Schengen-alueella liikkuessa täytyy pitää mukana passia tai henkilökorttia, vaikkei rajatarkastuksia olisikaan.

Myös Schengen-alueella voidaan ottaa tilapäisesti käyttöön rajatarkastukset. Niin voidaan sääntöjen mukaan tehdä poikkeuksellisissa tilanteissa, jotka uhkaavat yleistä järjestystä tai kansallista turvallisuutta. Tämän syksyn pakolaiskriisi on johtanut joissakin Euroopan maissa väliaikaisiin rajatarkastuksiin. Näiden maiden päättäjät ovat tulkinneet turvapaikanhakijoiden suuren määrän uhkaavaksi.

Itävallan suunnitelma aidasta on poikkeuksellinen, koska se olisi ensimmäinen laatuaan kahden Schengen-maan välillä. Aidan symbolinen viesti olisi hyvin vahva. Esimerkiksi Saksa ja Italia ovat jo suunnitelmaa kritisoineet. Näitä maita huolettaa myös, että Itävallan toiminta tarkoittaa turvapaikanhakijoiden hallitsematonta tuloa niiden omille alueille.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet