Paljon muutakin kuin muumeja - Tove Jansson teki freskoja sodasta toipuville helsinkiläisille

1 min 1.2.2016 YLE Uutisluokka

Tove Janssonin teoksia saadaan pysyvästi esille Helsinkiin. Helsingin taidemuseon HAMin näyttelyyn kuuluu Janssonin vähemmän tunnettuja, suurikokoisia teoksia. 


Jansson toteutti näyttelyyn kuuluvat freskot alunperin Helsingin kaupungintalon Kaupunginkellari-ravintolaan, josta ne siirrettiin vuonna 1974 Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen ala-aulaan. 

– Vuosi 1947 oli varsin poikkeuksellista aikaa. Sota oli juuri päättynyt, eikä ihmisten elämä välttämättä ollut juhlaa. Siinä mielessä nämä freskot varmaan toivat ihmisille iloa ja luottamusta tulevaisuuteen, HAMin johtaja Maija Tanninen-Mattila sanoo.

Maailmalla Tove Jansson on erityisen tunnettu muumihahmoistaan. Ne ovat suosittuja muun muassa Japanissa. Esimerkiksi Pekingissä lapsille tehdyt muuminäytelmät ovat herättäneet ihastusta muun muassa sen takia, että muumiperheelle onnellisuus on tärkeämpää kuin säännöt ja kuri (ks. linkki). Se on kiinalaisessa kulttuurissa eksoottista.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet