Pandat saapuvat pian Ähtäriin

2 min 17.1.2018 YLE Uutisluokka

Etelä-Pohjanmaalla Ähtärissä myydään jo lippuja ensi kuussa avautuvaan pandataloon. Pandat hoitajineen saapuvat rahtikoneella Kiinasta Suomeen torstaina ja matkaavat Ähtäriin poliisisaattueessa. Kaupunki järjestää samaan aikaan pandakarnevaalit. Yleisö pääsee katsomaan pandoja noin kuukauden kuluttua.


Kiinalaiset jättiläispandat Pyry ja Lumi muuttavat tällä viikolla Suomeen uuteen kotiinsa. Ähtäri Zoon intendentti Mauno Seppäkosken mukaan pandatalossa sisätiloja on tuplasti sen, mitä normit edellyttävät.

Pandoille on rakennettu mahdollisimman luonnonmukaiset tilat, joissa on mahdollisuus liikkua ja levätä. Sisätiloissa tavoitellaan Himalajan tunnelmia äänimaisemaa myöten.

– Molemmille pandoille on omat isot olohuoneet ja makuuhuoneet. Toki niissä on tilaisuus sitten muiden tilojen kautta päästä yhteen, kun niiden kihlautumisaika alkaa, Seppäkoski sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet