Perjantain mielenilmaus hiljentää liikenteen, tehtaat ja koulut

2 min 15.9.2015 YLE Uutisluokka
Monet ammattiliitot osallistuvat perjantaina mielenilmaukseen, jolla vastustetaan hallituksen aikeita heikentää työehtoja. Ehkä järeimmistä toimista on ilmoittanut  Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT. Se aikoo pysäyttää satamat ja kuljetukset.


Mielenilmaus tekee perjantaista poikkeuksellisen koko Suomessa. Bussit ja junat eivät kulje, lentokoneet jäävät kentille ja kauppojen väki aikoo marssia ulos. Paperi- ja sellutehtaat pysähtyvät. Monet koulut ja päiväkodit ovat kiinni, ja myös poliisit aikovat osallistua mielenilmaukseen.

Palkansaajajärjestöt osoittavat mieltään, koska hallitus on päättänyt leikata esimerkiksi ylityö- ja sunnuntailisiä ja tehdä ensimmäisestä sairaspäivästä palkattoman. Mielenosoittajien mielestä hallitus heikentää omin päin esimerkiksi hoitoalan työntekijöiden työehtoja. Palkansaajajärjestöjen mukaan säästöistä olisi sovittava tavalliseen tapaan neuvottelemalla työntekijöiden ja työnantajien edustajien kanssa. Työelämää koskevia päätöksiä on perinteisesti neuvoteltu Suomessa niin sanotussa kolmikannassa. Silloin mukana ovat sekä hallitus että palkansaajien ja työnantajien keskusjärjestöt.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet