Pohjoinen napajää sulaa lähes ennätyksellisen pieneksi

1 min 16.9.2016 YLE Uutisluokka

Napajäätikön pinta-ala on jo pienempi kuin koskaan aikaisemmin lukuun ottamatta ennätysvuotta 2012. Uuteen ennätykseen tuskin kuitenkaan päästään tänä vuonna, vaikka sulamiskausi jatkuisi poikkeuksellisen lämpimänä, sillä eroa ennätysvuoden lukuihin on reilusti.

Yhdysvallat ja Kiina haluavat näyttää esimerkkiä muille maille, jotta käytännön ilmastotoimet alkaisivat nopeasti. Pariisin ilmastosopimuksen ratifioinnista ilmoitettiin suurten teollisuusmaiden G20-kokouksen yhteydessä.

Kiina on maailman suurin ilmastopäästöjen tuottaja. Se aiheuttaa yli 20 prosenttia maailman ilmastopäästöistä. Yhdysvallat on toiseksi pahin aiheuttaja noin 18 prosentin osuudella.

Myös Euroopassa kiinnitetään huomiota päästöjen pienentämiseen. EU:n uudet päästötavoitteet asettavat rajoja useille yhteiskunnan sektoreille: asumiseen, liikenteeseen ja maatalouteen. Teollisuuden päästökauppasektorilla ollaan jo saavutettu hyviä päästöleikkauksia. Uusien tavoitteiden taustalla on joulukuussa solmittu Pariisin ilmastosopimus.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet