Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Presidenttiehdokkaat väittelivät työttömyysturvasta vaalitentissä Oulussa

12.1.2018 / YLE UUTISLUOKKA

Sisäpoliittisista kysymyksistä Sauli Niinistöä haastoi etenkin Tuula Haatainen, jonka mukaan työttömien aktiivimalli syventää kansan kahtiajakoa.


Sauli Niinistöltä tivattiin tentissä, heikentääkö aktiivimalli työttömän asemaa. Hänen mukaansa työttömän täyttäessä aktiivivelvoitteet malli ei heikennä työttömän asemaa.

Niinistö totesi Oulun vaalikeskustelussa, että ei ole normaalia, että yhtä aikaa Suomesta puuttuu työvoimaa ja työttömyyttä on runsaasti. Niinistön mukaan aktiivimalli ei välttämättä syvennä kansan kahtiajakoa.

Tuula Haatainen puolestaan totesi Yle Oulun haastattelussa tentin jälkeen, että aktiivimalli jakaa kansan kahtia. Vasemmistoliiton ehdokkaan Merja Kyllösen mielestä aktiivimalli on valitettava esimerkki eriarvostamisesta, mitä Suomessa tehdään.

Lisää samasta teemasta