Puhumattomat kolmivuotiaat huolestuttavat puheterapeutteja

1 min 8.10.2015 YLE Uutisluokka
Puheterapiassa eri puolilla maata on kiinnitetty huomiota puhumattomiin kolmivuotiaisiin. Ammattilaisten mukaan lasten puhe ei kehity normaalisti, sillä vanhemmat puhuvat lapsilleen vähemmän kuin ennen. Yhtenä syynä on vanhempien lisääntynyt sosiaalisen median käyttö. Isät ja äidit näpräävät tietokoneita ja älypuhelimia eivätkä puhu lapsilleen.


Muun muassa Aivoliitto on listannut normaaliin puheen ja kielen kehitykseen liittyviä vaiheita. Esimerkiksi kaksivuotias lapsi tuntee usein yli 250 merkityksellistä sanaa ja käyttää itse sanayhdistelmiä, joissa sanat taipuvat. Kolmevuotiaana lapsen puhe on tavallisesti lähes kokonaan ymmärrettävää. Lapsi osaa yleensä käyttää puheessaan erilaisia aikamuotoja ja ilmaista, missä jokin esine on. Kolmivuotiaiden kohdalla pitäisi Aivoliiton mukaan huolestua silloin, kun lapsella on suppea tuottava sanasto eli kun hän ei osaa satoja sanoja useista sanaluokista. Lapsen pitäisi myös osata taivuttaa sanoja.

Kolmevuotiaalle puhumattomuus on poikkeuksellista käytöstä. Duodecim-lääkärikirjan mukaan jatkotutkimuksia pidetään yleensä tarpeellisina, jos lapsi ei puhu yhtään sanaa kahden vuoden iässä tai ei muodosta lauseita kolmen vuoden iässä. Puheen ja kielen kehityksen häiriöt eivät tosin ole kovin harvinaisia, koska 3–7 prosenttia lapsista kärsii ainakin lievistä häiriöistä.

Sosiaalista mediaa käyttävät Suomessa monenikäiset. Tilastokeskuksen mukaan yli puolet 1689-vuotiaista seurasi jotain sosiaalista mediaa vuonna 2014. Esimerkiksi 82 prosenttia 2534-vuotiaista oli seurannut jotain sosiaalista mediaa kolmen kuukauden sisällä kyselyhetkestä, 3544-vuotiailla luku oli 72 prosenttia. Suurin osa pienten lasten vanhempien ikäisistä aikuisista käyttää siis sosiaalista mediaa. Yhä enemmän käytetään myös esimerkiksi verkkokauppoja. 

Lapsen oma tietotekniikan käyttö ei ole yksiselitteisesti positiivista tai negatiivista. Esimerkiksi liika pelaaminen tai verkkoaddiktio voi yksipuolistaa leikkimistä ja olla haitallista. Toisaalta esimerkiksi tablettitietokoneella pelaaminen voi asiantuntijoiden mukaan kehittää loogista ja matemaattista ajattelua. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet