Punkkien levittämät sairaudet yleistyvät kovaa vauhtia

2 min 19.2.2016 YLE Uutisluokka

Punkkien levittämät sairaudet ovat jatkuvasti yleistyneet viime vuosina. Esimerkiksi bakteerin aiheuttamaan borrelioosiin sairastui viime vuonna lähes 2000 suomalaista.  Viruksen aiheuttamaa aivotulehdusta vastaan otetaan vuosittain noin 50-tuhatta rokotusta.


Yleisempi punkkien levittämistä taudeista on bakteeriperäinen borrelioosi, johon sairastuneiden määrä on kasvanut vuosittain. Punkeista noin 20 prosenttia kantaa bakteeria, virusta vain yksi sadasta. Kolmannes aivotulehdukseen sairastuneista saa pysyviä hermostollisia vammoja ja jopa menehtyy.


Tehosteiden kanssa rokotteelle kertyy hintaa toistasataa, vain Ahvenanmaalla sen saa ilmaiseksi.


Turun yliopisto seuloo parhaillaan vuonna kansalaisilta kerättyä punkkimateriaalia. Sen mukaan idästä levinnyt taigapunkki on varsin yleinen ja levittää ärhäkämpää aivotulehdusta. Punkkeja on löytynyt aina Lapin eteläosia myöten koko Suomesta. Kaikki eivät niitä tunnista.


Tutkijoiden mukaan tämän talven lumeton maa ja kova pakkanen saattoivat tuhota punkkikantaa, mutta asiaan saadaan varmuus vasta keväämmällä.




Ylen uutisia aiheesta


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet