Puuvillaa tuotetaan pakkotyöllä mahdollisesti myös Suomeen

2 min 13.12.2016 YLE Uutisluokka

Uzbekistanissa pakkotyönä poimittua puuvillaa saattaa päätyä myös Suomessa myytäviin vaatteisiin. Ylen kyselyn mukaan tekstiilejä myyvät yritykset eivät pysty varmistamaan kaiken tuotteissaan olevan puuvillan alkuperää. 


Yle teki kyselyn joukolle suuria suomalaisia ja Suomessa toimivia pohjoismaisia vaatteita ja kodintekstiilejä myyviä ja valmistuttavia yrityksiä. Selvisi, että ani harva osaa varmuudella sanoa, missä kaikki niiden puseroissa tai pyyhkeissä käytetty puuvilla on viljelty. Moni kyselyyn vastanneista yrityksistä perustelee, että puuvillan monivaiheisesta tuotannosta on vaikea saada tietoa.

Uzbekistanilaisen puuvillan ongelmat eivät ole Suomessa mikään tuntematon asia, vaan ne nousivat uutisiin jo vuosikymmen sitten. Tuolloin paljastui, että monen yrityksen alihankintaketjussa oli mahdollisesti lasten keräämää puuvillaa.

Sittemmin lähemmäs 300 yritystä eri maista on liittynyt kansainväliseen boikottiin, jossa luvataan olla käyttämättä tietoisesti uzbekistanilaista puuvillaa. Ylen kyselyyn vastanneista 18 yrityksestä boikotissa ovat mukana H&M, Ikea ja Marimekko sekä Stockmann ja sen omistama Lindex.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet