Ruotsin koronatilanne synkkenee

2 min 9.11.2020 YLE Uutisluokka

Syksyn aikana koronaan liittyviä kuolemia on kirjattu keskimäärin kymmenkunta viikossa. Kuolleita on Ruotsissa jo yli 6 000.

Tartuntamäärien kasvun nopeus on ollut Ruotsissa dramaattinen. Pääministeri Stefan Löfven on kutsunut Ruotsin koronatilannetta erittäin vakavaksi. Valtioepidemiologi Anders Tegnell sanoo, etteivät viranomaiset uskoneet tilanteen pahentuvan näin rajusti.

Koronaohjeita on tiukennettu jo aiemmin epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla, kuten Tukholmassa ja Uppsalassa. Perusperiaate on välttää kaikilla julkisilla paikoilla liikkumista. Esimerkiksi kirjastot, museot, uimahallit ja kuntosalit saavat olla auki, mutta ohjeen mukaan niissä käymistä tulee välttää.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet