Ryffe-possu on lajinsa ainoa tryffelien etsijä Suomessa

2 min 9.10.2015 YLE Uutisluokka

Juvalla sijaitsevan Kaartisen tilan possu on treenannut tryffelin etsintää tänä syksynä.


Tryffelit ovat sienten suku, joka kasvaa kokonaan maanpinnan alla. Tryffelit kasvavat symbioosissa isäntäpuunsa juuriston kanssa. Tryffelilajeja on kymmeniä, ja jotkut lajeista kuuluvat maailman kalleimpiin ruoka-aineisiin. Esimerkiksi Italiassa kasvavasta valkotryffelistä maksetaan tuhansia euroja kilolta, samoin muun muassa ranskalaisesta kesätryffelistä. Perinteisesti tryffelit mielletäänkin luksusruoaksi samaan tapaan kuin vaikka hanhenmaksa tai kaviaari.

Tryffeli kasvaa hyvissä olosuhteissa luonnossa, mutta tryffelien viljely on yleistä esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Suomen pohjoista ilmastoa ei ole pidetty viljelyyn otollisena, mutta vuonna 2012 viljelyssä onnistuttiin. Arvokkaita kesätryffeleitä onnistuttiin kasvattamaan Juvan tryffelikeskuksella. Keskus perustettiin vuonna 2007 tryffelien tutkimusta varten. Maailmalla kesätryffelit ovat viljelijöille hyvinkin arvokkaita, koska sadan kilon tryffelisato tuottaa satoja tuhansia euroja.

Tryffelien etsintään koulutetaan usein koiria ja sikoja. Niillä on tarkka hajuaisti, jolla ne havaitsevat muutaman kymmenen senttimetrin syvyydessä olevat tryffelit. Monilla eläimillä on parempi hajuaisti kuin ihmisillä. Ryhmässä sikojen keskinäinen arvojärjestyskin perustuu hajuihin. Koirien hyvä hajuaisti on laajemmin tunnettu, ja hajuaistiin perustuu muun muassa koirien käyttö huumeiden etsinnässä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet