Sää vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin lähes yhtä paljon kuin rahatilanne

2 min 14.5.2018 YLE Uutisluokka

Kiinalaistutkimuksen mukaan kaunis sää saa ihmiset paremmalle tuulelle ja hankkimaan muutakin kuin vain sesonkituotteita. Myös Suomessa tutkitaan parhaillaan sään vaikutusta ostokäyttäytymiseen.

 
Ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun professori Jaakko Asparan mukaan kuluttaja ei päätöksenteossa välttämättä kykene pidempiaikaiseen suunnitelmallisuuteen. Lyhyen aikavälin akuutit ja tilannekohtaiset tarpeet ajavat usein pidempiaikaisen suunnitelmallisuuden ohi.

Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että autonomistaja ei hanki uusia talvirenkaita kesäaikaan, jolloin niiden hinta olisi halvempi kuin alkutalvesta.

– Hyvällä säällä on korkeampi kysyntä myös tuotteille, jotka eivät liity säähän. Asialla on mielialaan liittyvä selitys. Aurinkoisella säällä ollaan paremmalla tuulella ja silloin kysyntä kasvaa, vaikka ne tuotteet eivät suoranaisesti liittyisikään säähän, kertoo Hankenin markkinoinnin professori Jaakko Aspara.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet