Sähkötupakkakaupat ovat löytäneet porsaanreiän makuaineiden myynnissä

2 min 16.10.2019 YLE Uutisluokka

Suomen tupakkalaki on Euroopan tiukin. Makuaineiden myynti sähkötupakassa höyrystettäväksi kiellettiin meillä kolme vuotta sitten. Laki näyttää kuitenkin jääneen tehottomaksi, sillä sähkösavukekaupat myyvät yhä makuaineita.


Tupakointi vähenee kaikkialla länsimaissa, joten nikotiinibisnes etsii nuoria käyttäjiä savuttomilla tuotteilla: nuuskalla ja sähkötupakalla. Kaava on sama, jota tupakkateollisuus on noudattanut vuosikymmeniä.

Makuaineiden myynti sähkötupakassa höyrystettäväksi kiellettiin kolme vuotta sitten, mutta kauppa käy edelleen. Sähkötupakkakauppiaiden mielestä makuja ei ole tarkoitettu höyrytettäväksi. Heidän mukaansa makuja myydään liikkeissä esimerkiksi leipomiseen tarkoitettuna elintarvikkeena.

Riippuvuutta aiheuttava nikotiini vaikuttaa ihmisen aivoihin ja sairauksien kehittymiseen muun muassa nostamalla sykettä ja verenpainetta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet