Sananvapaus, journalismi ja toimittajat ahtaalla eri puolilla maailmaa

11 min 10.2.2020 YLE Uutisluokka

Maailmanlaajuista lehdistönvapautta mittaavat indeksit paukkuvat punaisella. Esimerkiksi autoritääriset johtajat heikentävät median riippumattomuutta uusin keinoin.

– Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä vaarallista raportoida uutisia. Toimittajia ei kuole ainoastaan siksi, että he raportoivat konfliktialueilta, vaan siksi, että he ovat tietoisen salamurhan kohteena, sanoi lukuisia toimittajia oikeudessa edustanut ihmisoikeusjuristi Amal Clooney huhtikuussa.

Toimittajien suojelukomitea CPJ:n mukaan viimeisen viiden vuoden aikana on vangittu enemmän toimittajia kuin koskaan järjestön tekemän 30-vuotisen tilastoinnin aikana. Esimerkiksi Turkissa presidentti Recep Tayyip Erdoğan on hyökännyt lehdistönvapauden kimppuun armotta. Kaikki presidenttiä kritisoivat tahot voidaan leimata terroristeiksi.

Suora sensuuri, toimittajien vangitsemiset ja murhat ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Esimerkiksi EU-maa Unkarin sananvapaustilanne on suorastaan hälyttävä. Maata hallitseva Fidesz-puolue ja pääministeri Viktor Orbán alkoivat muutama vuosi sitten keskittää maan mediayritysten omistusta hallitusta tukevien oligarkkien käsiin. 

Mediayrityksillä on ollut myös vaikeuksia toimia taloudellisesti kannattavasti nykyisessä digi- ja somemaailmassa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet