Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Saunaperinne pääsi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

21.12.2020 / YLE UUTISLUOKKA

Suomalainen saunaperinne on saanut merkittävän kansainvälisen kunnianosoituksen, kun se  lisättiin ensimmäisenä suomalaisen kulttuurin piirteenä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Sauna on ollut tärkeä osa suomalaista arkea ja juhlaa jo vuosituhansia. Pääsy Unescon luetteloon tekee suomalaisesta saunasta entistä tunnetumman maailmalla. Maineen ja kunnian lisäksi Suomi on jatkossa myös vastuussa perinteen suojelusta.

Suomessa on arviolta noin 3,2 miljoonaa saunaa. Ensimmäiset saunat olivat kuoppiin kasattuja maasaunoja. Näissä kuopissa saunottiin jo noin 10 000 vuotta vuotta sitten. Rautakaudella rakennustaito kehittyi ja ensimmäiset hirsirakenteiset savusaunat syntyivät.


Lisää samasta teemasta