Seitsemän veljestä Turun kaupunginteatteriin 40 vuoden jälkeen

2 min 20.3.2017 YLE Uutisluokka

Turun kaupunginteatterin lavalla nähdään syksyllä Seitsemän veljestä 40 vuoden tauon jälkeen. Kalle Holmbergin ohjaama teos keräsi aikoinaan kaikkien aikojen ennätysyleisön. Uuden version tekijät eivät ota menestyspaineita.


Ohjaaja Lauri Maijalan mukaan uusi versio kunnioittaa Aleksis Kiven tekstiä, vaikka muuten se saanee vaikutteita tästä ajasta ja mielentilasta.

Turun kaupunginteatterin aiempi versio Seitsemästä veljeksestä 1970-luvulta oli varsinainen megahitti. Ohjaaja Kalle Holmbergin teosta esitettiin täysille saleille kolme vuotta. Näytelmän näki 150 000 katsojaa.

Ohjaaja Lauri Maijala tietää, että vastaavanlaiseen menestykseen ei tällä kertaa voida päästä.

– Vastaan tulevat lähinnä näyttelijöiden aikataulut ja teatterin ohjelmisto, hän sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet