Sekasortoisessa Libyassa käydään orjakauppaa

2 min 13.12.2017 YLE Uutisluokka

Kansainväliset järjestöt ovat vauhdittaneet Libyassa ahdinkoon joutuneiden afrikkalaisten siirtolaisten vapaaehtoisia palautuksia kotimaihinsa. Libyassa arvioidaan olevan jumissa lähes miljoona ihmistä epäinhimillisissä oloissa. Viime aikoina kohua on herättänyt siirtolaisilla käyty orjakauppa ja pakkotyö.


Yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n kuvamateriaali Libyan orjahuutokaupoista on kiinnittänyt kansainvälistä huomiota Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten ahdinkoon Pohjois-Afrikassa. CNN:n toimittajat onnistuivat kuvaamaan salaa huutokauppaa Libyan pääkaupungin Tripolin ulkopuolella.

Libyan YK:n tukema hallitus on luvannut selvittää tiedot orjakaupasta ja saattaa syylliset oikeuden eteen. Avustustyöntekijät, ihmisoikeusjärjestöt ja analyytikot ovat varoittaneet ongelmasta jo kuukausia sitten.

Libyasta tuli keskeinen solmukohta Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Eurooppaan pyrkiville siirtolaisille, kun Libyan johtaja Muammar Gaddafi syrjäytettiin sotilasliitto Naton tuella vuoden 2011 sisällissodassa ja maa ajautui sekasortoon. Sekasorto loi otolliset olot ihmissalakuljetukselle Libyan kautta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet