Selvitys: Tuulivoiman meluhaittaan vaikuttaa myös asenne

2 min 13.10.2015 YLE Uutisluokka

Uuden selvityksen mukaan tuulivoimaloiden melun häiritsevyys riippuu monesta muustakin tekijästä kuin itse melusta. Äänen häiritsevyyteen vaikuttavat esimerkiksi ihmisen asenne tuulivoimaa kohtaan ja luottamus virkamiehiin. Tuulivoimaloiden aiheuttamaan meluun suhtaudutaan kahdella tutkimusalueella hyvin eri tavoin.


Tuulivoima perustuu tuulen liike-energian muuntamiseen sähköksi. Tuuliturbiinit ovat koneita, joissa on pyörivät lavat. Liike-energia muuttuu turbiinin akselin pyörimisenergiaksi.  Akseli taas pyörittää sähköä tuottavaa generaattoria. Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa samaan tapaan kuin esimerkiksi vesivoima. Se on siis lähtöisin luonnon omista, toistuvista prosesseista. Suurin osa Suomen energiasta tuotetaan uusiutumattomista energialähteistä. Näitä ovat esimerkiksi fossiiliset polttoaineet eli muinaisten eliöiden jäänteisiin perustuvat kivihiili, öljy ja maakaasu.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n mukaan Suomessa oli 260 tuulivoimalaa vuoden 2014 lopussa. Tuulivoimalla tuotettiin noin 1,3 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta.

Suomeen on suunnitteilla runsaasti uusia tuulivoimaloita. Tuulivoiman etuna pidetään ekologisuutta. Sen käytöstä ei synny ilmastonmuutosta kiihdyttävää hiilidioksidia, ja tuulta on saatavilla loputtomiin. Tuulivoimaloista kuitenkin keskustellaan eri paikkakunnilla myös kriittisesti. Esimerkiksi Keski-Suomen Luhangalla voimaloiden lähellä asuvat ihmiset ovat vaatineet mittaamaan voimaloiden todellisen melutason, koska he ovat pitäneet ääntä häiritsevänä. Tuulivoimaloita on vastustettu paikallisesti myös maisemahaitan perusteella. Tuulivoimaloista rakennetaan aiempaa korkeampia niiden tehostamiseksi. Uusien voimaloiden torni on usein yli sata metriä korkea. Uutisvideon mukaan esimerkiksi tuulivoimaloiden melun vastustamiseen liittyy kuitenkin myös asennekysymyksiä.

Suomi on tuulivoiman suhteen hyvin pieni maa. Esimerkiksi Tanskassa lähes 40 prosenttia sähköstä tuotettiin viime vuonna tuulivoimalla. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet