Sirkusharrastaja liikkuu ja taiteilee ilman kilpailupakkoa

17.3.2016 YLE Uutisluokka

Sirkuksesta on tullut nopeasti lasten ja nuorten trendiharrastus. Harrastajamäärät ovat kaksinkertaistuneet muutaman vuoden aikana ja uusia sirkuskouluja syntyy ympäri Suomea.

Sirkusharrastajien määrä on kasvanut huimasti muutamassa vuodessa. Vuonna 2010 harrastajia oli noin 3 000. Nyt niitä on yli 8 000. Sirkuksen vetovoimaa kasvattaa se, ettei siinä tarvitse kilpailla, kuten niin monessa muussa liikuntaharrastuksessa.


– Suosio johtuu siitä, ettei tarvitse kilpailla ja vertailla tuloksia toisten kanssa. Kaikille löytyy sellainen väline, jossa voi kokea onnistumisia, perustelee Linnanmäen sirkuskoulun toiminnanjohtaja Maiju Mustonen.

 

Vaikka sirkusharrastus on hyvin liikunnallista, on siinä tilaa myös luovuudelle.

 

– Luulen, että lajin suosio perustuu juuri liikunnallisuuden ja taiteellisuuden yhdistymiseen, perustelee Suomen nuorisosirkusliiton toiminnanjohtaja Evianna Lehtipuu.

 

Suomessa sirkuskouluja on tällä hetkellä 44 ja lisää tulee nopealla tahdilla. Tiloista ja opettajista on pulaa. Suomessa opettajia valmistuu vain Turun Taideakatemian sirkuslinjalta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet