Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Somella merkittävä rooli kevään kuntavaaleissa

2.2.2021 / YLE UUTISLUOKKA

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan poliitikon somekäytös on merkittävintä nuorille, naisille ja Uudellamaalla asuville. Viestinnän professori uskoo, että politiikassa otetaan koronakeväänä digiloikka.    

Tutkimuksen mukaan suomalaisista 43 prosenttia arvelee poliitikon toiminnan ja näkyvyyden sosiaalisessa mediassa vaikuttavan kuntavaalien äänestyspäätökseen erittäin paljon tai jonkin verran.

Viestinnän professori Pekka Isotaluksen mukaan sosiaalisen median merkitys on ylipäätään kasvanut vaali vaalilta, mutta korona näyttäisi kiihdyttäneen kehitystä entisestään.

– Sosiaalinen media ei vaadi vakiintuneita taitoja tai resursseja, joten se on luonut uusia mahdollisuuksia erityisesti nuorille viestijöille, toteaa poliittisen kulttuurin ja viestinnän tutkija Aleksi Knuutila.


Lisää samasta teemasta