Soneran yhteydet tökkivät pahasti - hätäpuhelut menivät kuitenkin läpi

2 min 21.1.2016 YLE Uutisluokka

Soneran matkapuhelinverkossa oli tiistaina isoja ongelmia. Enimmillään jopa puolet puheluista epäonnistui. Toimimaton puhelinverkko voi vaikeuttaa pahoin esimerkiksi avun saamista hätätilanteessa.


Soneran 2G-, 3G- ja 4G-verkoissa esiintyneiden häiriöiden syyksi selvisi mobiiliverkkojen muutostyö. Häiriön vuoksi puhelimet saattoivat kadottaa verkon. Yhtiön viestinnän mukaan muutostöistä ei yleensä aiheudu vastaavia häiriöitä. Tiistain ongelmat olivatkin odottamaton seuraus.

Oulun hätäkeskuksen päällikkö Mika Lamu kertoi Ylelle, että hätäkeskukseen oli tullut muutama testipuhelu tavallisilta ihmisiltä. Ihmiset ovat testanneet, tuleeko puhelu läpi hätätapauksen varalta. Lamu toivoi, että tällaisia turhia testipuheluita ei soitettaisi. Testipuhelut kuormittavat järjestelmää turhaan. Hätäkeskus oli itse tehnyt viranomaisten kanssa muutaman testipuhelun Lapista sellaiselta alueelta, jossa Soneran verkko ei toiminut. Lamun mukaan hätäkeskuspuheluissa ei ole ongelmaa, vaikka verkko olisi alhaalla. Ongelmatilanteessa puhelu ohjautuu toisen operaattorin kautta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet