Sovellus voi napata näppäinlyönnit tai ottaa ruutukaappauksia näytöstä

2 min 17.4.2018 YLE Uutisluokka

Tietokoneohjelmia ja sovelluksia hallinnoivat käyttöjärjestelmät myöntävät sovelluksille avokätisesti pääsyn laitteiden näyttö- ja näppäimistötietoihin. Näin tapahtuu myös silloin, kun käyttäjä käyttää toista sovellusta. Laajojen oikeuksien myötä sovellukset toimivat usein kitkattomasti, mutta samalla haittaohjelmien pääsy koneille huolestuttaa käyttäjiä.


Tietoturva-asiantuntija Jyri Hovila teki eräänä päivänä töitä koneensa ääressä kotonaan. Kesken työnteon ruudulle välähti ilmoitus. Siinä työnseurantaohjelma kertoi ottaneensa ruutukaappauksen ja lähettäneensä sen yhtiön palvelimille Yhdysvaltoihin.

Se, että taustalla pyörivä ohjelma pystyy ottamaan ruutukaappauksia ilman käyttäjän lupaa, on pitkään tietoturva-alalla työskennelleen Hovilan mukaan ongelmallista.

- Tällä hetkellä ongelmaan on ikävä kyllä vain tavallaan purkkavirityksiä eli joudutaan käyttämään ylimääräisiä ohjelmia, joilla rajoitetaan muiden ohjelmien oikeuksia tehdä tällaisia asioita. Joudutaan siis käyttämään kaupallisia ohjelmia, jotka pitää osata asentaa ja konfiguroida oikein ja ylläpitää oikein, Hovila sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet