Suomalainen päiväkoti on nyt kansainvälinen hittituote - Kiinassa hoitopaikasta maksetaan jopa tuhat euroa kuussa

3 min 22.10.2018 YLE Uutisluokka

Suomalaista varhaiskasvatuksen mallia viedään maailmalle. Suomalaisia päiväkoteja perustetaan Vietnamiin, Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan. Vanhemmille pitää kuitenkin vielä vakuuttaa, että lapset oppivat myös leikkimällä.


Suomalaista varhaiskasvatusta arvostetaan kansainvälisessä vertailussa, mutta sen vieminen toiseen kulttuuriin ei ole täysin mutkatonta.


Kiinalaisissa päiväkodeissa valvontakamerat ja vartijat ovat vakiokalustoa. Vanhemmat seuraavat kameroiden kautta päivän tapahtumia ja haluavat että pöytien terävät kulmat suojataan.


Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa kiehtoo esimerkiksi lasten suurempi vapaus ilmaista omia mielipiteitä ja leikin kautta oppiminen. Samaan aikaan kiinalaiset vanhemmat ovat huolissaan siitä, saako lapsi tarvittavat valmiudet siirtyä kouluun.


Kiinassa päiväkotiopetus on koulumaista pänttäämistä, sillä kilpailu hyvistä koulupaikoista on kovaa. Koulut haastattelevat lapsia mm. kielellisistä ja matemaattisista taidoista.


Ensimmäisen suomalaispäiväkodin perustaja saa suomalaisen pedagogiikan Hei Schoolsin konseptista. Se on Helsingin yliopistosta ponnistanut start up -yhtiö, joka vie suomalaista varhaiskasvatusta maailmalle.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet