Suomalainen satelliitti saattaa tutkia pian asteroidia

15.3.2016 YLE Uutisluokka
Euroopan ja Yhdysvaltain avaruusjärjestöt kaavailevat kahden luotaimen lähettämistä samaan aikaan asteroidille. Suomalaistutkijoiden toiveena on, että ESA:n luotaimeen saataisiin mukaan Suomessa valmistettu pienoissatelliitti, joka mittaisi asteroidin koostumusta.

Ensimmäinen suomalaisvalmisteinen satelliitti Aalto-1 laukaistaan avaruuteen ilmeisesti touko-kesäkuussa. Aalto-2:n vuoro on myöhemmin tänä vuonna. Tiedelaitosten seuraava suuri ponnistus olisi satelliitin lähettäminen tutkimaan asteroidia.

Jutussa käsitelty pienoissatelliitti on hyvin erilainen kuin Aalto-1. Se joutuu esimerkiksi toimimaan hyvin erilaisessa säteily-ympäristössä. Lisäksi sen on kyettävä itse liikkumaan ja muuttamaan tarvittaessa kiertorataansa.  Satelliitti tulee liikkumaan hitaasti asteroidin ja sen kuun ympärillä. Nopeutta sillä on vain joitain senttimetrejä sekunnissa.

Täysin riskitön hanke ei ole, sillä tällaisia pienoissatellitteja ei ole juuri lähetetty näin kaukaisiin tehtäviin. Asteroidin ja luotaimen kohtaaminen tapahtuu Maan ja Marsin välillä. Matkaa sinne on enemmän kuin Maasta on Aurinkoon.  

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet